perjantai 22. syyskuuta 2017

Vedeneristys


Keraprimer, Kerafiber, Butyylinauha, Nurkkavahvikenauha, Lattiakaivovahvike, Kaivolaippa, Saumalaasti, Lattiasaumalaasti, Superfix ja Silicone ovat kaikki Kiillon tuotteita, joita käytetään vedeneristyksessä.


Voin  kertoa rehellisesti, että kovinkaan montaa tuotetta en näistä tunnistanut ja mihin mitäkin tuotetta käytetään, ainoastaan tuttuja sanoja olivat laasti ja silikoni.   Rakennusaikana olen saanut mahdollisuuden oppia monia uusia asioita ja vedeneristys on yksi niistä. Nyt tiedän mitä tuotteita meidän tulevassa kodissa on käytetty.




Meille lähtökohtana oli, että vedenerityksessä käytettävät tuotteet ovat vähäpäästöisiä ja pystyisimme käyttämään yhden valmistajan  tuotteita aina  pohjustuksesta saumaamiseen.   Kiillon myymistä rakennustarvikkeista yli 70%:lla on M1-merkki. Rakennusmateriaalin tiukin päästöluokka M1 osoittaa, että yritys  tuotekehityksellään ohjaa asiakkaita turvalliseen ja terveelliseen rakentamiseen. Vastuunottaminen  asiakkaan terveydestä ja turvallisuudesta on tärkeää. Näin asiakas saa käyttöönsä entistä vähäpäästöisempiä ja turvallisempia tuotteita.

Meillä vedeneritys tehtiin Kiillon Kerafiber vedeneristysjärjestelmällä, jolla on VTT:n myöntämä vedeneristysjärjestelmäsertifaatti, CE-merkki ja tuotteilla on M1-päästöluokitus.  Saumaamiseen käytettävän M1- luokiteltavan silikonin löytäminen oli kaikista haastavinta. Tämän projektin aikana  Googlesta on tullut meidän tosi hyvä ystävä, haku silikoni M1 + Kiilto toi meille tiedon Kiillon uutuustuotteesta SILICONE. Uskon, että olimme ensimmäisiä asiakkaita, jotka kävivät kyselemässä Siliconea rautakaupoista.

Ennen kuin aloitimme vedeneristyksen tekemisen, hioimme betonilaatan timantilla, jotta  sementtiliima saatiin poistettua. Varmistimme porareikämittauksella betonin suhteellisen kosteuden, jolla saimme varmuuden, että betoni on riittävän kuivaa töiden aloittamiseen.

Kaikki kotimme kosteat tilat pohjustimme Kiillon Keraprimerilla. Tuotteessa oli vahva tuoksu tuoreeltaan, mutta M1-luokan mukaisesti päästöt haihtuvat vasta 28 vrk:n kuluttua.  Kyseinen pohjuste jää Kerafiber vesieristyksen alapuolelle. Tämä työvaihe ei sovi monikemikaaliyliherkälle ja tilassa oleskelua kannattaa välttää.


Betonilaatan ja hirsirakenteen välisen rakenteen tiivistimme butyylivahvikenauhalla, nauha jää piiloon Kerafiber vesieristyksen alle. Butyylivahvikenauhalla ei ole M1-luokitusta, mutta kun punnitsee tuoteen  tuoman hyödyn tiivistyksessä sekä sijainnin, niin päätimme käyttää sitä.  Meillä butyylivahvikenauhaa  meni alle 10 m eli hyvin pieni määrä.

Nurkkavahvistenauhaa käytimme nurkkien ja kulmien vahvistamisessa.

Saunan, suihkutilan ja kodinhoitohuoneen nurkat kuntoon. Vedeneristystä tehtäessä jokainen työvaihe on tehtävä huolellisesti ja noudatettava kuivumisaikoja.


Laittakaivoissa käytimme butyylikaivolaippaa.


Seinä- ja lattiapinnat käsittelimme Kerafiberillä kahteen kertaan. Tekohetkellä tuotteessa on erittäin  voimakas tuoksu ja tilassa oleskelua kannattaa välttää. 



Alakerran WC:n vesieritys.




Kiilto Silicone on timanttien timantti. Markkinoiden ensimmäinen M1-sisäilmaluokiteltu, homesuojattu, hajuton ja neutraalisilikonimassa liikuntasaumoihin ja tiivistykseen. Valikoimassa on  suositut värivaihtoehdot: väritön, valkoinen, marmorinvalkoinen, keskiharmaa, tummanharmaa ja hiilenharmaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti